maanantaina, elokuuta 24, 2009

Shoppailuja

Tiistaiaamuna kasin pintaan kävin neuvolassa. Bussi työpaikalle lähti vasta puolilta päivin, joten jotenkin oli aika saatava kulumaan - siispä shoppailemaan (kunhan vain eka kaupat aukesivat...)!

Mukaan tarttui paikallisesta Tilda-kaupasta "Tildan kevät" englanninkielisenä versiona (ihana kaupantäti myi mulle omansa, kun niin kovin sitä kirjaa kaipasin) sekä leimasinkirjaimia. Mukaan tarttui ostoksilta myös jotain salaiselle neuleystävälleni, mutta siitä lisää sitten paaaaljon myöhemmin ;).


Vielä en oo ehtinyt mitään Tilda-juttuja väkertämään, mutta ehtiihän sitä! Jotenkin en aiemmin oo tildailusta innostunut, mutta sitten eksyin johonkin blogiin, jossa oli tehty noita eläimiä. Ja mä olin myyty! Ne sisustusjutut ei meidän suoralinjaiseen kotiin oikein sovi, mutta noille pehmoelukoille on löydettävä jostain paikka! Kunhan vaan siis ensin ehdin ommella.

Meidän perheessä on tehty yötä myöten hampaita. Vilpsu sai parin viikon puserruksen tuloksena vihdoin ensimmäisen poskihampaansa ensimmäisen kulman läpi. Taas siihen meni parin viikon yöt ja parin päivän kuume. Vähän jännityksellä odottelen niitä loppuja kulmia siitä yhdestä hampaasta - ja niitä muita puuttuvia hampaita. Ilmeisesti valvomisen seurauksena minä sitten menetin vastustuskykyni ja sain korvatulehduksen molempiin korviini. Viikonloppu meni vuoteen pohjalla aika voimattomana, mutta tänään olin jo töissäkin. Elämä siis voittaa!

Onneksi mulla on hyvä hoitaja, joka ainakin tekee kaikkensa mun hyvinvointini eteen - ainakin pörinän määrästä ja äänentasosta arvioituna. Blogikissa Mykkyrästä on tullut iso tyttö! Painaakin jo yli 2 kg.

Mykkyrä katsoo tyytymättömänä, kun äiti vaan kuvaa, eikä rapsuta.

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Ensimmäisiä kertoja.

Mä olen kärsinyt aina matkapahoinvoinnista, mutta päätin silti viikonloppuna uhmata pahaa oloa ja kokeilla matkaneulontaa matkalla anoppilaan (n. 250 km).

Hyvin meni, ei tullut yhtään huono olo :).

Neulonnan saldo ei rikkonut maailmanennätyksiä, mutta se nyt ei ollut tarkoituskaan.

Matkanelonnan lisäksi uutena asiana päätin nimittäin kokeilla pitsineuleen tekoa - ja mistään liian helposta ei tietenkään pidä aloittaa, joten englanninkielinen ohje eteen (ensimmäinen kerta myös englanninkielisellä ohjeella). Sain tehtyä vain ensimmäistä mallikertaa puoleen väliin asti, mutta alkuun siis on päästy.

Huivin malli sentään on yksinkertainen, tämä: http://knitty.com/ISSUEspring08/PATTlaceribbon.html

Ehkäpä tuo tuosta jatkuu yleisurheilua katsoessa.

keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Pikkuiset pöpät on valmiina!

Mulla oli rauhallinen ilta lauantaina sen jälkeen, kun saunavieraat olivat lähteneet. Siispä puikot viuhumaan! Yhdet pienet NB-kokoiset pöpät syntyivät illan aikana - vähän niitä piti vielä päätellä sunnuntaina Vilpsun päikkäriaikaan. Kuvaahan en tietystikään muistanut ottaa... Ehkä tänään?

Ajattelin, että josko sitä vihdoin uskaltaisi kokeilla neulahuovuttamista noihin pöksyihin? Eilen olisin käynyt kaupassa ostamassa huovutusvilllaa ja neulan, mutta Miäs tunki mukaan kauppaan, enkä sitten päässy siitä omille teilleni hamstramaan tarvikkeita ;). Miähen mielestä mulla on ihan riittävästi kaikkia neulomiseen ja ompelemiseen liittyviä tavaroita - mä oon eri mieltä!

Oon ajatellu, että noi pikkuset pöpät päätyvät vielä sisävaipan kera lahjaksi. Mutta ehkä jossain vaiheessa pitää muutamat kutoa pikkuselle tulokkaallekin... Vilpsulla takuttiin aluksi taskujen kanssa ja vasta oikeestaan M-koossa tajusin sisävaippojen ja villisten ihanuuden. Nyt mennään taas taskuilla, kun ne on hoidossa helpommat.

Tytöltä ei muuten taas eilen tullut yhtään märkää vaippaa kotiin pestäväksi! Noinkohan Vilpsusta sais päiväkuivan vielä ennen vauvan syntymää? Ihan vielä en jaksa alottaa, mutta josko tossa parin kuukauden päästä?
Lisäys: Tässä nämä pikkiriikkiset pöpät. On ne vaan pienet. *huoh* kuinka noin pieniä osaakin taas hetken päästä käyttää?

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Muovipussielo on loppunut

Miäs, joka on kipeenä tänään kotona, soitti äsken:

Talon rappaus on vihdoin valmis ja muovit poistettu ikkunoista! Ihanaa!

Kuus viikkoa elettiin muovitetuin ikkunoin - alun perin lupailivat, että homma on parissa viikossa ohi. Oli ahdistavaa, kun ei nähnyt ulos ja sisäilma huono, vaikka kuinka meillä ilmastointi onkin.

Nyt päästään sitten paneloimaan kattotasojen välejä (tosin ammattilainen tehkööt sen, koska paikka on paha ja meillä ei oikein aikaa työpäivän päälle). Rappausurakkaan kuuluu myös räystäslautojen maalaus sekä noiden panelointien, joten se seuraavaksi. Itse ajateltiin maalailla kivijalkaa. Rännit tulevat muistaakseni elokuun lopussa. Huomenna tulee yksi kirvesmies käymään ja katsomaan, josko hän tulisi ne paneloinnit, rappuset ja takaterassin tekemään. Ehkä meillä on vielä sittenkin toivoa siitä, että julkisivu valmistuu tänä vuonna?