tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Pöpät loftista

Valmiit ovat!
















Ihanan nopeat ja helpot olivat kutoa, suosittelen - käytössäkin toimivat hyvin.

Ohjeen mallitilkku oli 14 s ja 22 krs = 10 cm, Loftilla, koon 6 puikoilla, mun käsialalla 14 s ja 22 krs oli 8,5 cm ja 9,5 cm.

Neitosella on painoa vajaat 8 kg, joten ajattelin tehdä noin koon 2 mukaiset Pöpät. Mun mallitilkku muutettuna Pöpien ohjeeseen käytännössä tarkoitti sitä, että neuloin koon 4 mukaisesti ja tosiaan istuvat kuin hanska. Korkeutta lisäsin aika lailla (haarakiilan aloitin, kun yläosaa oli neulottu 22 cm, sis. 6 cm joustinta) ja jotta raidat menisi tasan, piti lahkeitakin venyttää. Toistaiseksi pitää kääntää resorit, jottei housut ole liian pitkät - tai näin siis ainakin ennen pesua ja lanoliinitusta.

Ja tässä pöpät käytössä. Hyvin istuu ja kestää temmellystä!

torstaina, syyskuuta 04, 2008

Unikoulu

Tällä viikolla en olekaan saanut tehtyä juuri mitään, vähän vaan kutonut noita "pöpiä". Meidän pikkuneiti on ollu aina huono nukkumaan ja viime perjantaina multa loppu voimat taas valvotun yön jälkeen. Soitto terkalle aamupuuron lomasta ja iltapäivällä oltiin jo keskussairaalassa lastentautien osastolla. Onneksi mitään sairautta Vilpsulla ei kuitenkaan ole. Huono nukkumaan vaan - ja tämä äiti ilmeisesti vähän turhan herkkä menemään rauhottelemaan. Viime perjantaista asti siellä sairaalassa on tosiaan oltu, Vilpsu koko ajan ja minä päivät, tänään tultiin kotiin. Pari-kolme viime yötä neitonen on nukkunut jostain kasista kuuteen yhtä soittoa. Toivottavasti hyvä linja jatkuu kotona. Hitusen jännittää...


Lauantaina onkin sitten hulinat Raumalla, siellä ollaan mukana järjestelyissä :D: http://www.kestovaippayhdistys.fi/toiminta/satakunta.php