lauantaina, joulukuuta 24, 2011

Salaisuudet paljastuu

Ehdimpäs eilen postiin vielä ennen joulun viettoon lähtöä. Tiukkaa kyllä teki.

Äkkiä paketti auki autossa...

Paketista paljastui kaksi kaunista vyyhtiä Pirtin kehräämön karstalankaa ja kinnasneula +ohje (kyllä, kinnaslapaset näistä tullee, en ole ennen kokeillut itse, mutta vähän kuitenkin tekniikkaan tutustunut). Sekä tietysti paljastus... Ihana SNYni on ollu Ruiskaunokki. Suurensuuuri kiitos tästä syksystä. Olet ihana!

Kuva seuraa perästä. Pari KyJy-työtäkin sain valmiiksi + jotkin niiden ulkopuolelta. Rapsaan nekin ensi viikolla. Suurin piirtein puolet sain tehtyä.

Hyvää joulua kaikille!

Ja tässä viimeinen pakettini tältä SNY-kierrokselta.













Itse lähetin paketteja SisterKnitsille.

perjantaina, joulukuuta 09, 2011

Marraskuun pläjäys













Valtavasti kiitoksia jälleen, ihanaihana SNY:ni. Ja samalla anteeksi (taas), kun kuva on näin paljon myöhässä. Kaksi pakettia samassa kuvassa. Ja molemmat niiiiin mieluisia. Sain elämäni ensimmäistä kertaa koolaidejakin :D.

Kuten huomaat, on silmukanlepuuttaja jo käytössäkin ;).

Nyt kiirus taas, kirjoitan saamani kahden paketin sisällöt myöhemmin. Kamalan kiirusta aikaa tämä loppuvuosi - ja niin salaista, niin salaista... ;).

Tässä myös jotain, josta tarkemmin tietoja myöhemmin.




perjantaina, marraskuuta 18, 2011

Pajunkissoja lopputalvesta - luonto todella on sekaisin!

Huomasinpas, että on nämäkin tyttöjen syyspipot rapsaamatta.

Syksyllä olivat käytössä. Juniorin pipo on sen verran nafti, ettei varmaan enää keväällä mene - esikoisen pipo sen verran reilu, että sitä tullee käytettyä oikeasti pajunkissa-aikaankin.

KyJy#3 Pajunkissa-pipot (rav link)

























Malli: Ullaneuleen Pajunkissa-pipo
Lanka: Esikoinen valitsi langan itse varastoistani: ruskeaa Hjärtegarnin Bamboo Blendiä, 32 g
Puikot: 4 mm
Koko: 68 silmukkaa, 3,5 toistoa






















Malli: Ullaneuleen Pajunkissa-pipo
Lanka: Novitan Bambu, punainen, 25 g
Puikot: 4 mm
Koko: 60 silmukkaa, 3 toistoa

Molemmat valmistuivat elokuussa.
Hyvä ja istuva malli, voin suositella.

Eilen tupsahti taas SNY-lähetyskin postilaatikkoon. Kiits! Siitä lisää jonain päivänä, kun saan kuvattua ja mietittyä vastauksen minulle esitettyyn haasteeseen...

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2011

Kummipojallekin voi tulla talvella kylmä

Hurjaa,

ulkona on pimeätä, kun lähtee töihin ja pimeätä, kun tulee töistä kotiin. Niin se vaan taas yhtäkkiä tuli - tämä pimeysaika. Toivottavasti kohta sataisi edes pikkiriikkisen lunta, jotta vähän kirkastuisi. Onneksi lapset alkavat olla niin isoja, että kotona uskaltaa polttaa kynttilöitä heidän hereillä ollessaankin. Takkakin on kovassa käytössä jo. Mikä sen ihanampaa kuin lösähtää illalla takan ääreen Fatboyn syvyyksiin, kaksi kissaa sylissä ja puikot kädessä, kuunnella makuuhuoneesta kantautuvaa pientä unituhinaa. Siitä on minun syksyni ihanimmat illat tehty.

Lupasin jo joskus keväällä tehdä pikkuiselle kummipojalleni lapasia päiväkotikäyttöön. Taas vähän kesti, mutta vihdoin sain aikaiseksi. Käytössä jämälangat, jotka jäivät yli tästä kummipojan neuletakista, jonka olen unohtanut näköjään raportoida ja piposta.

KyJy#4 Pikkuveli kummipojalle







Malli: Suvi Simola, Pikkuveli
Koko: 2 v.
Lanka: Cascade 220 superwash, ruskea 819 (118 g), sininen 811 (79 g), vihreä 889 (36 g)
Puikot: 4 & 4,5
Neulonta-aika: 1.-16.7.2011


Ihana malli ja tosi kiva neuloa, kun koko ajan löytyi jotain uutta. Lankakin on niiiiiiin herkkua puikoilla.


KyJy#8 Peruslapasia kummipojalle Pikkuveljen ja Lyon hatin jämistä




Malli: oma, toisessa tavallinen varsi, toisessa 3 krs oikein/3 krs nurin + resori
Koko: ruskeissa 28 s, vihreissä 32 s
Lanka: Cascade 220 sw, ruskea 819 (35 g), sininen 811 (11 g), vihreä 889 (37 g)
Puikot: 4 & 4,5
Neulonta-aika: 16.7.-14.11.2011


Niin pienet nöttöset jäi, ettei loppulangoista tullut enempää lapasia.

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Tunnustus...












Muistinpas yhtäkkiä, että minullehan oli tunnustus Katjuksan blogissa!



Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa:

Kiitos Katjuksa!

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle:

Mä jätän tämän avoimeksi. Ottakoot mukaan, ken haluaa.


3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta:

Siinähän se yläpuolella tuli :)


4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

I Olen "putkiaivo", en osaa tehdä kuin yhden asian kerrallaan.

II Lapsena minulla oli lemmikkihiiri, nimeltään Mikki. Söpö otus, karkaili häkistään, mutta osasi palata sinne takaisin seikkailujensa jälkeen.

III En harrasta minkäänlaista liikuntaa.

IV Laihisprojektini on vieläkin kesken - melkein sain jo kaiken pois (- 25 kg), mutta nyt pari kiloa on hiipinyt takaisin. Se liikunta varmaan auttaisi - mutta koska sitä ehtisi...? Samoin varmaan auttaisi se, että jättäisi taas hiilarit vähemmälle.

V Juon aivan liikaa kahvia.

VI Olen opiskellut pari vuotta viroa Työväenopistossa.

VII Haaveilen välillä vieläkin siitä, että olisin lääkäri.

VIII Puhdistan kissojen hiekkalaatikon aivan liian harvoin, onneksi ne ovat tottuneet siihen, eivätkä protestipissaile.

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2011

KyJyt 1 ja 6, lämmintä talveksi

Sunnuntaina sain vihdoin pingotettua ja pääteltyä Miähen huivin. Kauan se kestikin... Ravelryn mukaan sain huivin neulottua 28.6. Miäs saa "yllätyksensä" isäinpäiväksi.

KyJy#1 Daybreak Miähelle





Malli: Stephen West, Daybreak
Koko: n. 150 cm x 50 cm
Lanka: Handun 100% merinosukkalanka, värit Knucklebone Oscar ja totinen harmaa
Menekki: totinen harmaa 72 g, Knucklebone Oscar 49 g
Puikot: 3,5 mm

Ikuisuusprojektini, polvisukatkin valmistuivat samalla. Ihanat tuli! Kyllä nyt tarkenee talvella. Tai, no... olen niin vilukissa että ehkä alkutalvi sentään menee, jos kelit jatkuvat samanlaisena.

Kyjy#6 Fine van Brooklynit





Malli: Fine van Brooklyn, Ilona Korhonen
Koko: n. 40
Lanka: Handun perussukkalanka, väri totinen herkkulime - ja todellakin muuten on aika lime, mutta mustien sukkisten, hameen ja kenkien kanssa aika herkku yhdistelmä ;).
Menekki: 146 g
Puikot: 2,5

Hyvin istuu jopa minun isoille pohkeilleni tuo pohjemuotoilu.

Seuraavaksi vihdoin kummipojan lapaset puikoille, toivottavasti rassun kädet eivät ole jäässä, kun kummitädillä on taas vähän kestänyt.

Halloween-neideistä kuvaa myöhemmin...

maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Oli hämärä lokakuun ilta ja Halloween lähestyi...

Sattuipa hauska juttu tänään!

Kävin vaihteeksi armaassa pääkaupungissamme työreissulla. Kotiinpäin lähdettyäni koukkasin Eurokankaan kautta. Isommalla neidillä, kun on Halloween-juhlat perjantaina hoidossa ja noita-asu täytyisi surauttaa (onneksi on vielä pari yötä aikaa...). Mukaan tarttui palalaarilöydön lisäksi mustaa tylliä, mustaa kanttinauhaa, ompelulankaa ja minulle itselleni musta villahamekangas.








Tässä iltasella, kun tulin kotiin, koukkasin sisään postilaatikon kautta ja sieltä löytyi:







- mustaa kangasta
- musta vetskari
- mustaa vinokanttinauhaa
- mustaa leveää kanttinauhaa (meinasin ostaa tismalleen samanlaista noita-asun vyöksi :D)
- solkia
- haaste nro5: mitä näistä syntyy...?

Aika hauska sattuma!
Eiköhän näistä jotain synny - äidillekin ;).

Kusti polki postilaatikkoomme myös viime viikolla postia SNY:ltä: nappienteko-ohjeen (ehdottomasti joskus askartelemme lasten kanssa, on itseasiassa käynyt mielessäkin, että jotain seuraavaksi äitienpäiväksi) ja sukkaohjeita, joista aika monet miellyttivät silmääni. Sekä vaikea, vaikea kysymys: Mitä toiveita minulla olisi seuraavaan pakettiin. En minä tiedä! Olet niin ihanan taitavasti onnistunut paketeissasi, etten edes uskalla ajatella, mitä mahdollisesti vielä keksisit. Enkä osaa todellakaan toivoa oikein mitään, jännityskellä vaan odotan, mitä seuraavasta paketista paljastuu. Sori, olen hankala.












Kiitos taas sinä ihana salainen ystäväni siellä jossian :).

Btw. Viime viikolla piipahtaessani armaassa pääkaupungissamme työreissulla... poikkesin tulomatkalla paikassa, josta olen vain lukenut juttuja ja pohtinut mielenkiinnolla, mitä sieltä mahtaisi löytyä: kävin Menitan outletissa. IhanaihanaIhana paikka! Olisin voinut viettää siellä ikuisuuden ja tuhlata omaisuuden. Mutta liike oli (onneksi?) menossa juuri kiinni ja minullakin oli kiire kotiin. Mukaan tarttui vain vähän hyshysjuttuja...