tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Kuulumisia


Joulukortit valmistuivat ajoissa. Vilpsun kanssa painettiin pieniä sormenjälkiä kuusenpalloiksi pahville. Tuli ihan kivat :).

Hiljaisuutta on pitänyt käsityörintamalla. Syynä on se, että lokakuussa ostettiin keskeneräinen talo ja marraskuussa muutettiin sinne (puolet talosta oli asumiskunnossa, keskeneräinen osa, kosteat tilat, oli erotettu väliseinällä). Ei tarvi paljoa arvata, mitä ollaan siitä lähtien tehty. Käsitöitä kai remppaaminenkin ja rakentaminenkin on, vähän erilaista vaan.

Talomme neljästä makuuhuoneesta olen nyt maalannut kolme, viimeinen, mun oma ompeluhuoneeni, on vihdoin työn alla. Myös keittiö on vielä maalaamatta, kaikkiin muihin tiloihin ollaan tosiaan vaihdettu meitä miellyttävät maalit, muu sisustus on vielä pahasti kesken. Sen siitä saa, kun kolmiosta muuttaa isoon omakotitaloon, ikkunaverhoja ja muita tekstiilejä tarvitaan yhtäkkiä paljon lisää, mutta niitähän surautellaan, kunhan ompeluhuone valmistuu. Mulla onkin jo hirveän iso määrä ommeltavaa "to-do" listalla, oon vaan luvannut itselleni olla koskematta ompelukoneeseen, ennen kuin saan jättää sen pysyvästi levälleen mun omaan ompeluhuoneeseen.

Talon julkisivu on vielä pahasti kesken, rappaus alkaa juhannusviikolla, loppukesä mennee muissa julkisivutöissä. Pihan kimppuun päästään varmasti vasta ensi kesänä, jos ei vielä syksyllä. Puuhaa siis riittää!

Perheemme on saanut pienen, karvaisen lisän. Burmankissamme Myy muutti meille vappuna.

Ei kommentteja: