sunnuntaina, elokuuta 28, 2011

Raitahuivi, kyjy#12

Vihdoin se on valmis!

Kauan olen jo tätä mallia ihaillut, salaa haaveillut sen vielä joku päivä tekeväni. Ensimmäiset Wollmeise-kerät saatuani tiesin, mistä langasta huivini teen, sitten piti vain miettiä värit ja metsästää ne. Löytyihän nekin lopulta. Tikutteluun meni aikaa jokunen viikko. Pingotusta huivi odotteli taas yhden, samoin päättelyä jonkun päivän ajan. Mutta nyt se on valmis! Ja ihana! Ja juuri minun väriseni.

Kuvat ovat vähän hassuja, yhtään käyttökuvaa ei nyt tullut mukaan, kun en ehtinyt moista räpsäistä ennen kuin pikkuinen tuli juosten huutaen "huuvi, huuvi!", tarrasi huiviin tiukasti kiinni, pyöräytti ympärilleen ja paineli peilille ihailemaan itseään. Joka kerta, kun yritin ottaa huivia esiin, jotta saisin itse kokeilla, se minulta varastettiin. Taidan viedä ihanan raitahuivini töihin "vilukissahuiviksi", jotta saan sitä itsekin pitää.







Malli: Veera Välimäen Stripe Study shawl
Lanka: Wolmeise 100% meriovilla maus alt (84 g), natur (91 g), hertzblut (9 g)
Puikot: 4 mm
Koko: n. 195 cm x 85 cm
Tekoaika: 21.7.-14.8. (+ pingotus ja päättely => 28.8.)
Ravlink

Kerroinko jo, että tämä on ihana?

Olisi minulla muutakin blokattavaa, mutta jääkööt ne seuraavaan kertaan.

torstaina, elokuuta 25, 2011

Syksy se tulla jollottaa

Syksy se tulla jollottaa ja SNY on käynnistynyt. Ihanaihana parini on lähestynyt minua jo monesti. Olen saanut sähköpostia ja ihan oikean kortin (josta kuva myöhemmin). Olipa virkistävää saada postista muutakin kuin laskuja.

SNY:lleni tiedoksi: valitettavasti syksyn satoa ei ole juurikaan säilötty. Mansikoita on pakkanen pullollaan, mutta ne taitaa olla enemmän kesän satoa. Herukoita löytyy myös, mutta ne ovat viime vuotisia, kun äitini "vähän" yliampui edellisvuonna määrissä ja triplasi tilaukseni. Mustikkametsään en täällä osaa mennä ja puolukoita emme juuri käytä. Iloisessa Itä-Suomessa mökillä lomaillessamme huomasin kyllä kaipaavani kovasti metsään, kävimme esikoisen kanssa poimimassa sekä vadelmia että mustikoita harva se päivä viikon ajan. Täällä Länsi-Suomessa taitaa mustikka-aika olla jo ohi ja edelleen suht tuntemattomalla paikkakunnalla en oikein mustikkapaikkoja tunne. Pitäisi saada joku paikallisopas ;). Mökillä kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa sienimetsässä. Anoppi yritti opettaa minua löytämään metsästä kanttarelleja. Niitä pitäisi kyllä joskus yrittää mennä metsästämään vaikka tuosta lähimetsiköstä lasten kanssa - esikoinen oli muuten paljon parempi löytämään "keltaisia sieniä" kuin minä.

Viikon takaisella mökkireissulla sattui myös ikävä vastoinkäyminen: mies mursi jalkapöydältänsä jonkun luun. Rassu joutuu kulkemaan keppien kanssa ainakin viisi viikkoa - ensimmäinen viikko takana. Se vain tarkoittaa, että olen täysin yksin vastuussa kodin pyörittämisestä, kun ei mies oikein pysty mitään tekemään, kun jalalle ei saa laittaa yhtään painoa. Jo muutenkin hitaasti edennyt pihan rakennus pysähtyi kyllä nyt kokonaan. Harmittaa.

Jotain on taas valmistunutkin, mutta kuvaamatta.

Tässä sentään jotain: mökillä aivan parhaiksi mahdollisiksi mökkitossuiksi osoittautuneet "non-felted slippersit" (kyjy#15), jotka valmistautuivat jo jokunenkin viikko takaperin.



Malli: Non-felted Slippers (rav link)
Lanka: Sirdar Big Softie ruskea (64 g) old rosa (43 g)
Puikot: 5 mm

Lanka oli kamalaa neuloa noin pienillä puikoilla, se valitettavasti vähän näkyy jäljessä. Ihanat jalassa kuitenkin. Ihan parhaat! Anoppikin ihasteli ja antoi siis joululahjavinkin ;).

Petauspatjan alla on vihdoin stripe study pingottumassa... :). Siitä tuli aika ihana!

keskiviikkona, elokuuta 10, 2011

KyJyn ensimmäinen vaihe ohi!

Sainpas viime yönä viimeisenkin aloituksen tehtyä!

Lista tuossa edellisessä viestissä, myös noi muutamat muutokset tein #3 ja #6.

Sitten aletaan tikutella valmiiksi! Hui!

perjantaina, elokuuta 05, 2011

KyJy-tilanne

Mulla kävi taas "työtapaturma" eilen illalla esikoista nukuttaessani, tosin tällä kertaa nukahti myös tytär. Yhdeksältä nukahdin tytön viereen ja puolilta öin heräsin. Arvatkaas, nukuttiko sen jälkeen? No, käytin valvonta-ajan hyödykseni ja kerin vähän lankoja KyJy-projekteihin. Minähän teen sen homman käsin, kerinpuut sentään löytyy. Siinä samalla tuumailin noita jo aloitettuja töitä. Taidan pistää parit vaihtoon, kun tuo kesä ehti jo mennä ja kesäksi noita olisi tarvittu... Onneksi on vielä pari päivää aikaa säätää ;).

Viikonloppuna äitini tulee meille lastenhoitoavuksi, jotta saadaan pihaa eteenpäin, aloitukset mennevät siis ensi viikkoon - jaiks! Eipä niitä montaa ole onneksi jäljellä + mutta nuo pari päivittyvää... Se onneksi riittää, että silmukat luo.


1. Daybreak Miähelle, Handu 100% merinosukkalanka väreissä totinen harmaa (72 g) ja Knucklebone Oscar (49 g) - valmis, tai, no, päättelemättä, pingottamatta ja kuvaamatta (Projekti)

2. Blingbling -kesäkassi itselle Novita Kiteestä (189 g) - valmis (Projekti)

3. Hellehatut tyttärille Bamboo Blendistä - kesken ja pahasti... (Projekti)
-> vaihtoon! Pajunkissa-pipot molemmille syksyksi samasta langasta

4. Pikkuveli kummipojalle Cascade 220 superwashista, ruskea (118 g), sininen (79 g), vihreä (36 g) - valmis, tosin päättelemättä, höyryttämättä ja napit puuttuu... + kuvaamatta (Projekti)

5. Ribbed Lace Bolero itselle Rose Mohairista - muutama rivi neulottu (Projekti)

6. Esther -sukat joululahjaksi jollekin?, Handun sukkalankaa totisen herkkulimen värisenä - muutama rivi neulottu (Projekti)
-> vaihtoon! Fine van Brooklynit polvimittaisina tilalle samasta langasta, jota löytyy toinenkin vyyhti? Tämä muutos tapahtuu, jos ehdin.

7. Lyon hat -hattu kummipojalle Pikkuveljestä ylijääneistä langoista, ruskea (40 g), vihreä (16 g) - valmis (Projekti)

8. Peruslapasia kummipojalle Pikkuveljen ja Lyon hatin jämistä, teen sen verran kuin lankoja riittää - ensimmäinen pari peukaloita lukuunottamatta valmiina, näitä tullee kolmet (Projekti)

9. Miähelle pipo Daybreakin kaveriksi (Sideways sock hat) , Wollmeise twin maus alt (50 g) ja Handun 100 % merinosukka Knucklebone Oscar (5 g) - valmis (Projekti)

10. Vesiputoussukat (Spring Pools, mulle tulee kuviosta mieleen jostain syystä vesiputous...) joululahjakoriin sinertävästä Nallesta - muutama rivi neulottu (Projekti)

11. Skew-sukat, Fabel 674 - muutama hassu rivi neulottu, voi olla että puran vielä tämänkin, kun raidat menee eriparisesti. Noh, aloitettu on kuitenkin! (Projekti)

12. Stripe Study itselleni Wollmeisen satasesta, väreinä maus alt, natur ja hertzblut, josta tulee yksi korosteraita johonkin loppupään tienoille... - pari raitaa tehty, tämä tällä hetkellä työn alla valmiiksi asti (Projekti)

13. Kauluri itselle talveksi (Wham bam thank you lamb neckwarmer) Novitan Karusellista - kesken (Projekti)

14. Little things itselle "työpipoksi", Wollmeise maus alt twinistä - muutama rivi tehty (Projekti)

15. Kotitossavaihset (= Non-felted slippers) itselle Sirdarin Big Softiesta (113 g) - valmiit ja kovassa käytössä, mutta kuvaamatta... (Projekti)

16. Hullunlämmittimet (= Hand Springs Fingerless Mitts) mustaharmaasta Schachenmayr nomotta Regia Lace:sta - resori valmiihko (Projekti)

17. Huiveroinen (= Lacy Bactus) esikoiselle Hertta-pipon kaveriksi syksyä ajatellen Handun Jarruta (remix) bambusukkalangasta - aloitettu, mutta hyvin vaiheessa (Projekti)

Lisäksi suunnitelmissa...
Menninkäinen-haalari kummallekin tytölle talveksi. Pienemmälle Nallesta, isommalle Seiskaveikasta (= KyJyt#18 ja #19)

Twirly Girly Skirt esikoiselle kauan marinoituneista Novitan Bambuista (=KyJy#20)

Äidille joululahjaksi Scalene Handun 100% merinosukkalangasta väreinä konjakki ja joku turkoosi, jonka nimeä en paremmin muista. (= KyJy#21)

Anopille kämmekkäät Handun BFL:stä värissä malva (tuli eilen, ihana lanka, pitäisköhän sittenkin perua tämä suunnitelma ja tehdä jotain tästä itselleen?) (=Kyjy#22)

Itselleni Green Hills and Valleys shawlette Cascaden Heritage Silkistä. En siis malta olla aloittamatta heti tuota värivaihtopaketissani saamaa huiviohjetta :). (=KyJy#23)

Muutamat huovutetut lapaset laatikossa marinoituneista ikivanhoista Novitan Puroista ja Huopasista. (=Kyjy#24)

Yritän pysyä suunnitelmassani - ainakin tämän päivän!

torstaina, elokuuta 04, 2011

Terve!

Mä kävin juuri äsken lääkärissä (työterveysasema tässä työpaikan yhteydessä). Sain kutsun saapua välittömästi kuulemaan poskiontelokuvien uudet tulokset. Pelotti, kun tuolla tavoin äkkiä kutsutaan. Ettei se polyyppi nyt sitten kuitenkin ole jotain vakavampaa…? Tärisin, vähän pillitin jne.

Sainkin kuulla, että olen vihdoin terve! 10 kuukauden poskiontelotulehduspiinakierre on ilmeisesti vihdoin ohi! Pääsi itku. Ja nyt vollotan tässä työpisteelläni. Ja työkaverit katsoo pitkään, mutta katsokoot! Yks tuli ovellakin vastaan ja sanoi myös jotain pelänneensä, kun tolleen äkkiä kutsuttiin... Herttasia ukkoja ja poikia täällä. Ilmeisesti heillä olikin vain kalenterissa juuri sopivasti tilaa.

Tiistaina käytiin lasten kanssa korvalääkärillä. Hekin saivat vihdoin puhtaat paperit, sairastamista takana heillä vähän vähemmän kuin minulla, mutta kuukausia kuitenkin.

Taidan tarjota tämän ilouutisen kunniaksi vaikka työkavereille jätskit. Kunhan vaan saan koottua itseni ja lopetettua tämän typerän pillittämisen.

tiistaina, elokuuta 02, 2011

Ja taas mennään!

Vakuuttelin jo itselleni, että tuon Ilun klubin lisäksi en tarvitse muuta lankaa.

Enhän minä (kait?) tarvikaan, paitsi tyttöjen villahaalareihin Seiskaveikkaa ja Nallea (tai jotain vastaavaa sekoitelankaa), ohjeeksi kaavailin tätä Ullaneuleen Menninkäistä: pienemmälle Nallesta tai Woolista, Isommalle Seiskaveikasta. Katsotaan, miten mun käy, on taas "iso työ", toivottavasti ei jää kesken. Molemmat tytöt kyllä oikeasti tarvitsevat syksyksi uudet villahaalarit, joten on yritettävä saada nuo valmiiksikin suht pikavauhtia. Vielä, kun ehtisi kauppaan lankaostoksille - haalarilankaa ei kotoa löydy, asusteisiin käyvää vaan ;).

Mutta noiden lankojen lisäksihän MINÄ en tarvitse lankaa - ainakaan itse ostettuna. Mutta joku toinen ehdottomasti tarvii! Siksipä lähdin mukaan syksyn SNY:hyn. Se pakettien kasaaminen ja saaminen on vaan niin mukavaa ja jännittävää. Ilmoittautumisaikaa on vielä ;).


Tässä kohtaa pyydän anteeksi aika monilta. Jostain syystä en saa kommentoitua juurikaan kenenkään blogia. Esim. Annan blogiin olen kirjotitanut monta vastausta, mutta, kun yritän omilla tunnuksilla ne kirjoittaa, niin kommentointi jää kiertämään (ikuista?) looppia kirjautumis- ja julkaise kommentti -sivujen välille. Sama sekä töissä että kotona, vaikka *köh, köh* vaikka enhän minä töissä mitään *köh, köh*. Ilmeisesti pitää kommentoida jatkossa anonyyminä tai pelkällä nimellä :(.

KyJy#15 on jo puikoilla, sisätossavaiset itselle pitsiyöstä ostamistani Sirdarin Big Softieista. Toinen valmis, toinen varmaankin valmistuu tänään, sitten vaan kootaan ja kas! kotitossavaiset ovat valmiit :). Tämä siis olettaen, ettei tänä iltana käy samanlaista "työtapaturmaa" kuin eilen esikoista nukuttaessani: äiti nukahti, esikoinen ei...