keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2011

Lisää hulluttelua, kyjy#2

Mä käynnistyn hitaasti.

Daybreak oli niin houkutteleva malli ja lanka oli ihanaa, etten malttanut tehdä mitään muuta kuin sitä. Nyt se on kuitenkin valmis. Pingottamatta ja päättelemättä toki kuitenkin vielä, eihän sitä nyt kaikkea ehdi ;). Tässä esimakua, lisää kuvia joskus pingotuksen ja päättelyn jälkeen.

Tuli aika ihana <3, vaikka ehkä aavistuksen turhan räikeä tuo Knucklebone Oscar tuossa alussa on... kaulaa vasten se kuitenkin kiertyy, eikä hyppää silmille käytössä. Miäs on tyytyväinen, kun kerrankin sain sille tehtyä jotain valmiiksi asti. Se vaan haaveilee aina niin isoista jutuista, että mulla ei riitä into loppuun asti.

Minä en ole yhtään sinisen ystävä, mutta tuo Knucklebone Oscarin sininen (taalainsinen?)... I'm in love! Onneksi sitä löytyy solidina luomuhuivarina yhden kaikuhuivin verran ;).

Kyjy #2 on pikapika kesäkassi Novitan blingbling-langasta, eli kiteestä. Kamalaa koukutella, mutta sinnikkäästi jatkan tämänkin loppuun. Josko saisin jo viikonlopun festareille uuden laukun? Vuoreksi ajattelin laittaa pinkkiä lakanakangasta. Kuva on jostain syystä vähän tumma, mutta kaipa tuosta jotain kuvaa saa. Ideana on tehdä ihan vain kaksi isoa isoäidinneliötä, yhdistää ne ja tehdä esim. 8 pylväällä hihna.


Taistelu kameran kanssa jatkuu. Ne hävinneet kuvat on jossain jemmassa muistikortilla, koska kortille ei mahdu juurikaan kuvia. Kuinkahan ne saisi sieltä pelastettua? Taidan marssia ensi viikolla loman alettua paikalliseen kamerakauppaan.

lauantaina, kesäkuuta 25, 2011

KYJY #1

Hulluttelut aloitettu menestyksekkäästi!

Miähen Daybreakista se ensimmäinen osuus tehtynä ja molemmat langat kerittynä - enkä ottanut varaslähtöäkään ;).

Meidän juhannussuunitelmat murenivat, kun esikoinen tuli kuumeeseen ja jäätiin siis kotiin. Päätin käyttää tilanteen hyödykseni tuon Daybreakin kanssa. Taidan jatkaa sen parissa vielä ainakin tämän päivän, josko sitten huomenna Pikkuvelikin puikoille...

Otin kuviakin tuosta Daybreakista, mutta kuvien siirtovaiheessa tapahtui jotain mystistä häiriötä ja kameran muistikortilta hävisi koko kevään kuvat!!! Onneksi mulla on koneella noista kaikki muut tallessa paitsi eiliset kuvat. Harmittaa vähän silti. Mutta jos sitten tähään illalla tai huomenna palailen kuvan kanssa.

Muoks. Piipahdin pikaisesti takapihalla ja räpsäisin uuden kuvan Daybreakista.

torstaina, kesäkuuta 23, 2011

Hullaannussuunnitelmia

Tekisi mieli ottaa varaslähtö tänään, mutta maltan mieleni. Tai josko kerisin langat valmiiksi kuitenkin? Huomenna startataan juhannuksen viettoon, jos vain esikoinen ei enää aamulla ole kipeänä. Autossa olisi hyvä neuloa tota Daybreakia...

Suunnitelmia, jotka elävät tarpeen mukaan, ei aloitusjärjestyksessä:
1. Daybreak Miähelle (Handun 100% merinoa väreissä totinen harmaa & Knucklebone Oscar)
2. Pipo Miähelle - ehkä Turn a Square?
3. Pikkuveli kummipojalle (Cascade 220 sw)
4. Pipo kummipojalle - Turn a Square? (Cascade 220 sw)
5. Jämälankalapasia & -sukkia kummipojalle (Cascade 220 sw & muita)
6. Huivi - Alina - esikoiselle Hertta-pipon kaveriksi (Handun bambusilkki, jarruta (remix))
7. Echo Flower Shawl (Handun luomuhuivari, taalainsininen)
8. sukat&lapaset juniorille
9. sukat&lapaset esikoiselle
10. pipo juniorille syksyksi - Hertta?
11. Stripe Study Shawl (WM 100% Maus Alt&Natur + ehkä joku verenpunainen vauhtiraita)
12. joku joululahjahuivi äitille - lacy backtus?
13. joululahjasukat pikkusiskolle - Skew?
14. joululahjasukat pikkusiskolle - Love me knot?
15. tiskirättejä joululahjoiksi
16. pellava-Annis
17. jotkut syyssukat itselle
18. villapuku juniorille (Handun blingbling-lankoja)
19. villapuku (tai takki ja housut) esikoiselle
20. pipo itselle - wurm? (Stipe Studyn jämälangast?)
21. lapaset itselle - joku kiva kaksivärinenkirjoneule?
22. kravatti Miähelle (Regia lace)
23. -24. enköhän mä näihinkin jotain keksi :)

Minäkin hullaannun!

Kuinka kauan siitä onkaan, kun tänne olen viimeksi jotain kirjoittanut. Harkitsin pitään, kehtaanko enää, mutta sitten...


Minäkin hullaannun!

Ravelryyn tuli kirjauduttua joskus kauan sitten. Helmikuun alun jälkeen, töihin palattuani, olen siellä aktiivisemmin pyörinyt. Käsityöt ovatkin kummasti painottuneet puikkojen heilutteluun ompelukoneen polkemisen sijasta. Lorukortteihin on tullut haksahdettua myös.

Kuten monet muut, myös minä pitkään harkitsin KYH:iä, mutta ei se ole sittenkään minun juttuni: liikaa ja liian nopeasti, ei sovi kahden aktiivisen pikkutytön kanssa päiviään viettävälle. Tämä "aatosta aattoon" kuulostaa paremmalta idealta hitaammalle tekijälle. Täytyykin suunnata heti Ravelryyn tekemään listaa! Lankaa luulisi olevan - olen hullaantunut viime aikoina Handun väri-ilotteluun.

Ennen hulluttelulistaa parit pläjäykset kevään ja talven tuotoksista, speksejä löytyy ravelrysta: