maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Vihreää

Tulipas tästä nyt vihreä postaus.

Möhön villahaalarit ovat vihdoin valmiit. Malliksi pääsi Vilpsun Franz-nalle :). Vilpsua nauratti kovasti, kun nallelle puettiin vauvan haalarit päälle. Ensimmäisen sovituskerran jälkeen haalarit näyttivät jotenkin orvoilta, joten päätin leikellä Sampsukan Huhuu-joustofroteesta pöllön tuohon rintaan, kun sopivan kokoinen pala jäi yli vaipoista. Tällä kertaa aplikointi onnistui huomattavasti paremmin kuin edellisellä kerralla, vähän taisin ylälankaa löysyttää enemmän, mutten en kyllä kauheasti muutoksia tehnyt. Ei tuo aplikointi vieläkään mikään maailman paras ole, mutta tällä kertaa uskaltaa sentään näyttää jo tuon nurjankin puolen.

Haalarit on tehty jälleen Ottobren 3/05 potkupukukaavoilla, koko 56. Saumanvaroja en lisännyt leikatessa, todellisuudessa siis haalari on vähän pienempi kuin tuo 56.
Kangas on yksinkertaista Myllymuksujen limeä merinovilla interlockia, resorit muistaakseni Sampsukalta.

Kangasta jäi noiden haalareiden jälkeen vielä kivasti ylikin, joten surautin Möhölle villahousut kestovaippainfolta löytyvällä kaavalla. Aika ison oloiset tuli - etenkin lahkeet on pitkät, mutta kait nuo jossain vaiheessa mahtuu. Haaraosaa vertailin S-kokoisten Onnibumien kanssa ja ne olivat suht samaa kokoa. Onneksi noita lahkeita voi kääntää.

Kangas on lahkeissa yksinkertaista, haaraosa kaksinkertaista. Toivottavasti se riittää pienen vauvan pissamäärille.

Ja vielä jäi kangasta yli, joten surautin seuraavaksi parit liivinsuojukset.

Villaa näissä on kolme kerrosta. Ompelukoneella tuli vähän rumat ja ruttuiset reunat, jotka prässäsin silitysraudalla :). Eivät siis kovin kauniit, mutta kotikäytössä varmaan ihan hyvät ja pihalla ihanan lämpimät.

Kangasta jäi yli edelleen, mutta hautokoot hetken kaapissa. Ehkä siitä voisi Möhölle vielä pienet lapaset surauttaa, mutta sitten alkaa mielikuvitus loppumaan.